Archive for joulukuu 2008

Pikkuvarpunen jouluaamuna

joulukuu 20, 2008

img_0561

Muutaman ehtoon kuluttua silkohapsia pelottelee itse puuhkalakki suoraan Korvatunturilta. Mutta missä ovat ajankohtaan yhtä erottamattomasti kuuluvat korkeat nietokset ja paukkuvat pakkaset? Maisema riitelee allakan laatijan aivoitusten rinnalla raivostuttavan radikaalisti: lumi on vaivoin peitellyt laaksosen kukat ja järvien aaltoilu on jähmettynyt vasta paperinohueen jääkanteen. Eeläsuomalaisen joulun odotuksesta on muodostunut kutkuttava jännitysnäytelmä; tuleeko pukki mopolla vai autolla. Porolla ei tunnu perille pääsevän ilman amerikkalaista aerodynamiikkaa.

Syksyistä synkkyyttä adventtisohjossa kyntäessään voi ilmastonmuutoksen latistamaa tunnelmaa piristää reippaita joulurallatuksia hyräilemällä. Tosin aatonaluslaulujen top-tenissä on lähinnä haikeita valitusvirsiä, jotka jäytävät tajuntaa kaamostakin tehokkaammin. Suosituimmista suosituin lienee Varpunen jouluaamuna, Topeliuksen kynäilemä ja Hougbergin suomeksi somasti kääntelemä teksti. Kauruinkin jouluhanu äityy kyyneliin kuunnellessaan traagista tarinaa kuolleesta veljestä ja altruistisesta pikkutytöstä. Itse varpunen jää laulussa tietysti pelkän allegorian asteelle, mutta mihin piruun kyseinen lintulaji on hävinyt.

Varpusen alamäki alkoi maatalouden rakenteen muuttuessa 1960-luvulla. Aiemmin hottiset pyrähtelivät runsaslukuisina parvina jokaisen maalaistalon pihapiirissä hevosen ulosteita tonkien. Toisaalta taajamien kasvu loi parahultaiset olosuhteet varpusille. Ruderaateilta ja lintulaudoilta löytyi apetta ja rakennusten onkaloista sopivia pesäpaikkoja. Orapihlaja-aitojen juoksuhautamainen verkosto kätki tehokkaasti pientaloalueiden sadat varpuset nimikkohaukaltaan.

Nykyisin varpunen on pikkurariteetti maaseudulla ja kaupungeissakin lukumäärät ovat painuneet alaspäin. Syynä on pidetty hevosten määrän vähenemistä, viljan varastoinnin keskittymistä ja steriilimmän ympäristön yleistymistä. Taajamissa taantumaa on ollut vaikeampi selittää, mutta rikkaruohostojen väheneminen ja poikasaikaisen ravinnon laadun heikkeneminen ovat olleet sivistyneiden arvioiden aatelia.

Varpusen harvinaistuttua on pikkuvarpunen päivittänyt kantaansa samaan tahtiin mutta päinvastaiseen suuntaan. 1980-luvulta alkaen Ahvenanmaan ja Kaakkois-Suomen tihentymistä on riittänyt rätisijöitä jokaiseen taajamaan Vaasa-Jyväskylä-Joensuu akselilla. Monin paikoin pikkuvarpunen on jo harmaata serkkuaan yleisempi. Itse muistelen 90-luvun alun innokkaan kihelmöinnin testiksissä, kun pikkuvarpusen pesintä varmistui koulumatkalla lahtelaisen lämpövoimalan räystään alta. Sittemmin laji on runsastunut ja varsinkin Kaakkois-Suomessa lähes jokainen sähkölinjan ontto metallipalkki on asutettu pikkuvarpusen toimesta. Anoppilasta, Taipalsaaren takamailta, tavallinen varpunen katosi 70-luvulla. Muutamina viimevuosina pikkuvarpunen on ollut talvisen ruokintapaikan runsaislukuisin rähisijä ja viime suvena laji pesii pihapiirissä useamman parin voimin.

Jos varpuspopulaatiot taantuvat edelleen ja pikkuvarpusen voittokulku jatkuu, joudumme päivittämään myös joululaulun tekstiä. Ehkäpä pienen pirtin portailla siementä tyrkyttävän tyttölapsen tuntumaan lennähtää tulevaisuudessa pikkuvarpunen tuomaan viestiä tuonpuoleisesta.

Mainokset