Tämä ehdokas onkin joku Jacques Villeneuven kaksoisolento, jolla näemmä on hitunen myös Ricky Martinin latinopiirteitä ilmiasussaan!

Valintani on selvä! Foto oli se viimeinen pisara! Useissa tapauksissa osoittaa poikkeuksellista rohkeutta laittaa kuvansa nähtäville – tässä tapauksessa se on silkkaa… (en löydä sanoja, pahoittelen).

Ääneni on sinun!

Evoluutiokehitystä (suomen kielen ongelmana jo pelkästään sanan “kehitys” positiivisviritteinen sävy) käsittelevät kirjoitukset tuntuvat jatkuvasti olevan ymmärrettävissä siten, että evoluutiolla olisi päämäärä, jopa aivot – tai ainakin, että evoluutiokehitys sisältäisi aktiivisia toimija-vaiheita.

Esimerkiksi tällä viikolla (43/2008) HS:ssa:

“Bakteeri voi esimerkiksi oppia tuottamaan entsyymiä…”

Ja, että yksilöt, jotka nyt Maan päällä lajiaan edustavat olisivat jonkinlainen optimaalinen kombinaatio kyseessä olevan lajin geenistöstä viimeisimpine mutaatioineen ja geeniyhdistelmineen. Kyseessähän on vain selviytynyt kompromissi, jonka mahdollisia edellisessä versiossa menetettyjä pikkuhienouksia tai niiden aiheita voimme vain arvailla. Toki kyseessä voisi olla juuri SE täydellinen perimä vastaamaan vallitsevan ympäristön vaatimuksiin, mutta kuinka pysyvä se olisi, vaikka ympäristöolot eivät muuttuisikaan?

Myös eliölajien tällä hetkellä vaikuttavien muotojen menneitä vaiheita voi vain arvailla. Samoin lajin vallitsevaa muuntumisvaihetta. Voidaan tietenkin olettaa, että lajit pysyvät staattisesti ennallaan niin kauan kuin ympäristö pysyy kyseiselle muodolle sopivana tai jopa optimaalisena, mutta tuolloin geneettisten muutosten ja variaatioiden tulisi myös aina hävitä taistelussa vallitsevien piirteiden kokonaisuuksille. Tuskin kuitenkaan.

Onko evolutiivisen kehityskulun aikaulottuvuutta painotettu tarpeeksi? Kuinka moni todella ymmärtää pienenkin lajitasolla tapahtuvan muutoksen yksilöiden ulkoasussa tai käyttäytymisessä vaativan hyvin hyvin hyvin p i t k i ä aikoja?

Joka tapauksessa:

Evoluutio tuskin on vieras käsite kenellekään, mutta evoluutioon liittyvien tapahtumien ymmärtämiseksi oikein olisi kiinnitettävä erityisen suurta huomiota kaikkeen julkaistavaan materiaaliin, joka vain etäisestikin liittyy evoluutioon.

Evoluutioteorian ja uskontojen välillä ei sen sijaan edes voi olla minkäänlaista vastakkainasettelua:
Toinen on tiedettä, ja toinen on…

P.S. “mukava henkilö” on aika paljon sanottu. Valtaosalla ihmisistä toki on melko välttämätön kyky mukautua erilaisten sosiaalisten verkkojen vaatimuksiin, mutta onko kyseessä kylmä omaa etua tavoitteleva laskelmointi? Sosiaalisesti kyvykäs ihminen kun osaa kyvyttömämpää paremmin peittää motiivinsa. Taitaa yleensäkin olla niin, että evoluutiokehityksen myötä jäljelle jäänyt ihmiskanta on pitkälti hyperitsekkäitä ja mukapyyteettömiä, nöyrästi alistuvia pelkureita, jotka tavoittelevat mahdollisimman pitkää elämää. – Ehkä myös bonuksena mahdollisimman montaa lisääntymismahdollisuutta. …ainakin silloin joskus ennen…

Aivan eri asia tietenkin on ns. sairas mieli. Esimerkiksi itsetuhoisuus ja puolustuskyvyttömien ihmisten tappaminen tilanteessa, jossa ei ole ulkopuolisen aistein havaittavissa uhkaa. Vai olisiko kyseessä yksilötason geeniyhdistelmä, joka ympäristötekijöiden vaikutuksesta aktivoi puolustautumisen? – No, kutsumme sitä kuitenkin sairaudeksi…

—

Toivottavasti ehdokkaan valinnassa selvää enemmistöä äänestäjistä edelleenkin (?) ohjaisi omaa kunnan-, valtion- ja maailmankatsomusta parhaiten edustavan puolueen/ehdokkaan löytäminen, eikä jonkinlaiset harhaiset kuvitelmat voittajiin kuulumisesta, jos/kun “oma ehdokas” pääsee läpi.

Kunnallisissa (ja yhteiskunnallisissa) peruskysymyksissä ehdokkaiden näkemyserot kuitenkin poikkeavat toisistaan niin vähän (tai jakaantuvat kahtia), ettei sillä ole juuri merkitystä demokraattisen elimen päätöksenteossa. Poikkeuksellisia (lue: outoja) näkemyksiä edustavat ehdokkaat taas eivät kuitenkaan tule valituiksi – onneksi. Eli kutakuinkin siedettävän järjenjuoksun edustuksen voisi olettaa olevan turvatun, vaikka rohkeasti äänestäisikin sitä ehdokasta, jota äänestäisi, jos äänestäisi niin kuin tuntuu, että tulisi äänestää…

Toisaalta tämän maailmanajan henkeen sopii erinomaisesti se, että vain luuserit äänestävät ehdokkaita, jotka eivät varmuudella pääse läpi?
- Eihän tässä nyt kuitenkaan mistään äänestäjien välisestä kilpailusta ole kyse! Vaalituloksen selviydyttyä ei julisteta voittajia, vaan nippu ihmisiä, jotka päättävät kunnallisista asioistamme koko seuraavan vaalikauden ajan. Voitonjako selviää siis vasta seuraavien vaalien alla.

Edustuksellista demokratiaa ylläpidettäessä on etsittävä ehdokas/puolue, joka vastaa äänestäjää itseään. Vai ollaanko tässä äänestäjien leväperäisten ehdokasvalintaperusteiden vuoksi mahdollisesti menossa entistäkin selvemmin kohti valtakunnallista kolmipuoluejärjestelmää…? Nyt kun ainoastaan presidentinvaaleja voi enää pitää ei-puoluevaaleina.

—

Ja, eikö taas tosissaan olevan ehdokkaan käyttäytyminen ole rationaalisesti erittäin ymmärrettävää: valtuustoon, osallistumaan kunnalliseen päätöksentekoon, haluavan on varsin välttämätöntä “tulla tutuksi”. Ei niitä älykkäitä ja kyvykkäitäkään – mutta tuntemattomia – ehdokkaita kukaan kotoa tule valtuustoon hakemaan. Eri asia toki on, jos on ennestään tuttu hiihtäjä, aitajuoksija, tai vaikka telakkapamppu, nimittäin:

Äänestäjälle on luotava illuusio siitä, että hän luulee tietävänsä ketä ja mitä äänestää – ja myös saa.

Joka tapauksessahan ihminen mieluusti samastuu itseään parempiin. Halukkailla valtuutetuilla on vaalien alla yli-inhimillinen kyky viihtyä hymyhuulin markettien vilkkaimmissa hyllyväleissä. Vaikka tuo taito ei suoraan korreloi lapsiperheen arjen tai kaupunkilogistiikan tehostamisen ymmärrykseen, viesti on selvä: “Kumoan fysiikan lait uhmaamalla kylmäketjua, joten ratkaisen tarvittaessa myös syklisen makrotalouden haasteet!”